Odottavan aika

Viime aikoina on tullut googlailtua paljon matkablogeja. Niitä lukiessa saan lieviä paniikkikohtauksia meidän matkapäivien riittämisestä (tyypit kun tuntuu järjestäen olevan matkassa yli 5 kk) ja hitusen nolostun siitä, että ollaan ylipäätään pistetty blogi pystyyn puolentoista kuukauden reissua ja sen suunnittelua varten (koska tyypit tuntuu järjestäen olevan matkassa yli 5 kk). Oh well, blogi on ennen kaikkea meille paikka pitää suunnitelmat kasassa. Lisäksi kaikki tämä suunnittelutyö pitää ihmisen järjissään, hillitsee matkajalan vipatusta, joka välillä käy ylivoimaiseksi. Joskus tuntuu, että niin pitkään aikaan ei olla oltu missään (isosti missään, helmikuun Lontoota ei lasketa).

Matkajalan vipatus käy ylivoimaiseksi vain niinä hetkinä, kun alkaa miettiä maailman muita paikkoja, jotka haluaisi nähdä ja kokea.


Kaikessa tässä matkasuunnittelussa hienoa on se, että on jotain mitä odottaa. Odottavan aika ei edes ole niin pitkä, kunhan putkinäköisesti keskittyy yhteen reissuun. Matkajalan vipatus käy ylivoimaiseksi vain niinä hetkinä, kun alkaa miettiä maailman muita paikkoja, jotka haluaisi nähdä ja kokea. Koska sitä ehtii Islantiin! Tai Kroatiaan! Ikävä Venetsiaankin on välillä kova. Etelä-Ranskassa voisi käydä viimeistään 2016, kun siellä pelataan EM-jalkapalloa.

Uusi-Seelanti-Australian suhteen meidän pitäisi seuraavaksi päättää, miten liikutaan NZ:n pohjoissaarella. Henkilöauton vuokraus tuntuu helpoimmalta, sillä junat eivät kulje joka päivä. Kilroylta pyydettiin jo tarjous. Melbourne-Sydney-Brisbane-välillä liikkuminen on myös arvoitus. Todennäköisesti jokin väli lennetään, jokin taas mennään bussilla. Bussiyhteydet Australiassa ovat kuulemma todella hyvät, tosin hurjalta kuulostaa Sydney-Brisbane 17 tuntia bussissa...

Olen muuten ihan liekeissä tuosta Singaporen hotellista, vielä enemmän nyt, kun luin Kaukokaipuun runsain kuvin höystetyn postauksen siitä! Lush green! Infinity pool! Miten me ikinä nähdään Singaporesta mitään muuta kuin tuo hotelli, sitä en tiedä.

Jos hotellista maltetaan lähteä, niin Sentosan saari on yksi kohde. Photo: williamcho (CC BY-SA 2.0)

Hotelli on ihan Chinatownin lähellä, sinne siis. Photo: williamcho (CC BY-SA 2.0)

4 comments

  1. Tänne Islantiin ei tarvita ihan noin pitkäaikaista suunnittelua, ja lennotkin on ihan edullisia nykyään ;) Mutta mahtava reissu teillä tulossa, kaikki suunnitelmat kuulostaa niin hyviltä!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo meidän pitäisi ehdottomasti lähteä sinne, Islanti on ollut pitkään jo toivekohteena! Ehkä jo ensi kesänä

      Tämän matkan suunnittelu on ollut välillä liiankin pitkäkestoista, toisaalta suunnittelu on osa hauskuudesta. Ja lennot oltais saatu vielä halvemmalla jos oltais varattu vielä aikaisemmin;)

      Delete
  2. Voi kuule, ei ole lainkaan tyhmää perustaa blogia tällaista seikkailua varten, päinvastoin! Pieninkin seikkailu ansaitsee oman blogin! :) Enkä minäkään reissaa koko aikaa, palastelen van postaukset siten, että kerrottavaa riittää ympäri vuoden.

    Kiitos vielä linkkauksesta ja kiva kuulla, että tykkäsit Singaporen jutuistani. :) Ja hei, vaikuttaa hyvältä tämä teidän bloginne, laitan seurantaan! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Nella kommentista, fanitetaan täällä kovasti sun blogia!

      Voi olla, että tämä projekti jatkaa elämäänsä "tavallisena" matkablogina reissun jälkeen. Palastelu on hyvä vinkki, muuten voisi jäädä blogin anti muutamaan postaukseen vuodessa:)

      Delete