Waiheke Island

Tämä päivä vietettiin pyöräilyretken merkeissä Waiheken saarella. Waiheke sijaitsee 35 minuutin lauttamatkan päässä Aucklandin keskustasta ja sillä on tarjottavanaan n.100 km rantaviivaa, upea luonto, rantoja ja toinen toistaan upeampia viinitarhoja. Polkupyörät ovat kuulemma yksi parhaista tavoista liikkua saarella, joten vuokrasimme menopelit ja lähdimme tsekkaamaan Waiheken antimia. Vaihtoehtoisesti saarella olisi voinut liikkua bussilla, vuokra-autoilla/skoottereilla tai liittyä järjestettyyn viinitilakierrokseen.

Pyörävuokraamo varoitteli jo ennakkoon, että maasto on sitten aika kukkulaista ja sitä se todellakin oli. Vähän kateudella katselin, kun osa porukasta paineli ohi sähköpyörillä. Vaan maisemat olivat silmiä hiveleviä ja aurinko paahtoi mukavasti koko päivän. Meriveden sinisyyttä ei voi olla ihmettelemättä, miten se voikaan olla niin erilaista verrattuna Suomeen.
Viinitiloja sijaitsee ympäri Waihekea ja niille on helppo piipahtaa lasilliselle. Monet paikat tarjoilevat myös lounasta. Eniten tiloja löytyisi saaren keskiosassa, mutta ihan sinne asti emme ehtineet. Jos ikinä tulee lähdettyä Waihekelle uudestaan, niin unohdammekin rannat ja painelemme suosiolla suorinta reittiä kaukaisemmille viinialueille. Tuli nimittäin taas todettua, että yksi parhaita tapoja viettää päivä on tehdä se aurinkon helliessä hyvän viinin, maisemien ja seuran kera!





No comments

Post a Comment