12.6.16

Skotlannin parhaat tiet osa 2: Tie Applecrossiin

Skotlannin länsirannikolla sijaitsevaa Tornapressin ja Applecrossin välistä vuoristotietä ei voi suositella heikkohermoisille. Upeat maisemat tarjoava reitti koostuu jyrkästä ja mutkittelevasta tiestä, jolle mahtuu yksi henkilöauto kerrallaan. Vastaantulevaa liikennettä voi väistää ns. "passing place" kohdissa, joissa tie hetkeksi levenee. Kaunis ja pelottava tienpätkä!





Applecross on syrjäinen pikkukylä manner-Skotlannin länsirannikolla. Meille suositeltiin kylässä sijaitsevaa Appecross Inn -nimistä paikkaa ja päätimme matkalla Isle of Skyelle pistäytyä siellä lounaalla. "Pistäytyminen" ei välttämättä sovi kuvailemaan asiaa, sillä tie osoittautui hitaaksi, haastavaksi, mutta samalla palkitsevaksi. Applecrossiin pääsee tasaisempaa rannikkoreittiä tai mutkittelevaa vuoristoreittiä. Jälkimmäinen on suljettu talviaikaan, jolloin se on liian vaarallinen. Nytkin hyvissä olosuhteissa on hyvä varmistaa, että auto on sopivan kokoinen (asuntoautoja ei suositella), sen jarrut toimivat ja moottori jaksaa jyrkkiä nousuja. 

Vuoristotielle pääsee kun Tornapressin kylän kohdalla A896 tietä ajaessa lähtee soratietä kohti vuoria. Google maps tuntee Bealach na Ban näköalapaikan, joka sijaitsee keskellä ylitystä. Matka ei missään nimessä ole nopea, eikä hosuminen kannatakaan, sillä näkymistä sopii nauttia jos vain uskaltaa nostaa katseensa seuraavasta tien mutkasta. Vastaantulevan liikenteen kanssa on oltava maltillinen ja kohtelias: jos löytää sopivan ohituskohdan niin kannattaa aina jäädä odottelemaan.

Applecross Inn oli monella tavalla hyvin perinteinen brittipubi. Poikkeavan paljon merenelävää tarjolla, täysi tupa vaeltajia, pyöräilijöitä ja automatkailijoita. Takaisin ajettiin samaa vuoristoylitystä. Kevyesti yksi upeimmista ja samaan aikaan pelottavimmista tienpätkistä, mitä olemme ajaneet.

SHARE:

No comments

Post a Comment

© Allergic to Kiwi. All rights reserved.
Blogger Designs by pipdig