4 syytä matkustaa Budapestiin

Kolmatta kertaa Budapestissa, tällä kertaa paossa putkiremonttia. Meillä oli reissulle kaksi tavoitetta rentoutumisen ohessa: syödä ja juoda hyvin ja kylpeä itsemme ryppyisiksi. Suurimmat nähtävyydet olemme kierrelleet edellisillä kerroilla, joten kaupunkilomaksi matka oli rentouttavin ja laiskin, jonka olemme koskaan tehneet. Mikä saa sitten palaamaan samaan kaupunkiin aina uudestaan? Budapestin osalta siihen on vähintään nämä neljä seuraavaksi mainittua syytä.

1. Kylpylät

Széchenyin +38-asteinen ulkoallas
Széchenyin aula
Kempinski-hotellin spa

Budapestiin ei kannata lähteä, jos kylpylät eivät kiinnosta. Tai ainakin reissuun saa ihan uuden ulottuvuuden, jos aloittaa tai päättää päivän kuumissa vesissä. Kylpylät ovat parhaimmillaan viileällä säällä, jolloin varsinkin kuumissa ulkoaltaissa on nautinto kylpeä (toisin oli +35 kesäsäässä). Turisteja Budapestin kylpylät vetävät paljon, mutta jos aamusta on heti liikkeellä, niin väkimäärätkin ovat pienemmät ja pukuhuoneissa on lähinnä paikallisia. Hyvällä tuurilla ulkoaltaissa törmää vielä shakkia pelaaviin paikallisiin vanhoihin herroihin.
Mukaan kylpylöihin kannattaa ottaa omat uimasandaalit, vesipullo ja pyyhe. Varsinaisiin uima-altaisiin ei pääse ilman uimalakkia.


Széchenyi

Széchenyin kylpylään pääsee kätevästi suoraan metrolinjalla 1. Parasta paikassa on ulkoaltaat, joista toinen on +38-asteinen. Saunoja löytyy joka lähtöön, eksoottisimpana 78-90-asteinen vulkaaninen sauna, joka sai hengityselimet koetukselle. Vinkkinä ulkoaltaiden pohjoissisäänkäyntien alapuolella olevat saunat, jonne suurin osa turisteista ei löydä. Puolen päivän jälkeen ruuhka alkaa olla melkoinen ja osa sisäaltaista likaisessa kunnossa.

Gellert

Gellert on Budapestin kuuluisimpia kylpylöitä ja samalla valtava hotelli. Olimme ensimmäistä kertaa Gellertissä tällä reissulla ja vaikka etenkin altaiden mosaiikkikoristelut tekivät vaikutuksen, niin muuten kylpylästä ei muodostunut suosikkia - paikka oli liian valtava ja meluisa omaan makuumme.


Rudas

Kaikista niistä Budapestin kylpylöistä, joissa olemme käyneet, on Rudas intiimein ja autenttisin: uima-asut ovat käytössä vain viikonloppujen sekavuoroilla, kun taas normaalisti kylpijöille jaetaan vain pienet lannevaatteet. Rudas on viikolla auki vain miehille ja naisia päästetään kuumien altaiden puolelle vain viikonloppuisin. Paikallisten suosiossa oleva Lucasin kylpylä meillä on vielä kokeilematta.


Hotellien kylpylät

Budapestissa lähes jokaisesta 4- ja 5-tähden hotellistä löytyy oma spa-osasto. Jos yleisten kylpylöiden ihmismäärät ja siitä joskus seuraava epähygieeninen fiilis ahdistavat, niin kannattaa kohdistaa käynnit näihin paikkoihin. Hotellien kylpylät ovat ennen kaikkea rentoutumista varten: saunaosastolla saa usein hengailla lähes yksi, kylpytakit ja pyyhesetit kuuluvat hintaan ja vilvoittelua varten on lepotuoleja, joissa voi rentoutua kirjan kanssa. Miinuksena taas se, että kuumien lähteiden altaita ei hotelleista yleensä löydy.

Yövyimme edellisellä käynnillämme Corinthian hotellissa, jonka spa-osasto oli varsin vaikuttava. Tällä kertaa kävimme pari kertaa Kempinskin spassa, kun oman hotellimme spa-osasto oli suljettu vuosittaisten huoltotöiden vuoksi.

2. Historialliset rakennukset ja rappioromantiikka

Ketjusilta
Szabadság tér
Random katuja
Rauniobaari Szimpla Kert
Kaupungissa vallitseva rappioromanttinen tunnelma ja historian läsnäolo on yksi syy siihen, miksi Budapest on yksi suosikkikaupungeistamme. Sankarten aukio, Budan puolella sijaitseva Kalastajan linnake ja Downtown ovat kaikki esimerkkejä tästä. Rappioromantiikan ruumillistumia ovat myös Budapestin rauniobaarit, joista tunnetuimmassa (Szimpla Kert) käväisimme. Rauniobaareista on muodostunut turistien suosikkeja enkä ihmettele: baariin astellessa tuntui kuin olisi kävellyt Mad Maxin tai Matrixin kuvauslokaatioon.

3. Budapestin metro ja joukkoliikenne yleisesti

Bajcsy-Zsilinszky út

Budapest on kompakti ja helppo kaupunki liikkua, kiitos helposti hahmotettavan joukkoliikenteen. Ja löytyy kaupungista myös Euroopan vanhin metro. Missä muualla pääsee kätevästi suoraan kadulta yksillä rappusilla metroon? Kaikessa nostalgisuudessa Budapestin vanhimmat metrolinjat ovat ihan parhaat.


4. Ravintolat ja palvelu

Zing Downtown

Budapest on täynnä kiinnostavia ravintoloita. Ja vaikka hintataso ei ole sama mitä 10 vuotta sitten, niin Unkari on edelleen huomattavasti halvempi maa kuin Suomi. Meidän matkan tavoitteena oli kylpemisen lisäksi syödä hyvin ja sen myös teimme. Käyntilistalla oli useampi Michelin-tähden ravintola (joihin muissa Euroopan pääkaupungeissa ei olisi varaa) ja nouseva uusi paikka. Kaikissa palvelu oli aivan huippuluokkaa ja isoin ero Suomeen oli se, että siinä missä Suomessa olisi ollut yksi tarjoilija, niin täällä oli kolme. Budapestin ruokakokemuksista on tulossa oma postaus.

Eli vähintään näistä syistä kannattaa hyvät ihmiset lähteä Budapestiin, lentojakin irtoaa yleensä todella halvalla.

14 comments

  1. Niin samaa mieltä sun kanssa: Budapestiin kannattaa matkustaa ja siellä riittää nähtävää ja koettavaa useammankin reissun verran. Mä oon käyny kaupungissa säännöllisesti 80-luvun puolesta välistä ja aina se vaan mua ruokkii jollakin tasolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sulla on sitten varsin kunnioitettava historia Budapestin kanssa! On se jotenkin rentouttavaa palata tuttuun kaupunkiin ja löytää kaikki vanhat ja toisaalta uudet jutut😊

      Delete
  2. Oi miten ihania kuvia!
    http://www.rantapallo.fi/adioscasa/

    ReplyDelete
  3. Hyvä ytimekäs postaus ja vai kyllä minun mielenkiinnon Budapestia kohtaan uudelle tasolle! Olemme mieheni kanssa monta kertaa puhuneet että sinne voitaisiin joku kerta pidennetylle viikonloppureissulle matkustaa, itse en ole kaupungissa käynyt. Täytynee toteuttaa lähitulevaisuudessa! Itsekin lähtisin takuulla samoilla fiiliksillä, syömään hyvin ja kylpemään! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelemme! Mainio kaupunkikohde ja edullisuus tekee siitä myös houkuttelevan :)

      Delete
  4. Hyvin summattu Budapestin parhaat puolet. Siellä riittää kyllä nähtävää kerta toisensa jälkeen ja tämä saa meidätkin palaamaan Budapestiin kerta toisensa jälkeen. Kylpylöistä ei olla käyty kuin Szechenyissä, mutta rauniobaareja ja muita pubeja taas on tullut koluttua senkin edestä läpi :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Rauniobaarit ovat kyllä nastoja paikkoja ja kylpylöissä sopii palautua seuraavana päivänä ;)

      Delete
  5. Paljon samoja asioita kuin mitkä minua houkuttavat Budapestiin aina vain uudestaan. Ehkäpä historiallisten rakennusten rinnalle lisäisin ihan Budapestin ongelmallinen historian ja nykytilanteenkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, Budapestilla on pitkä ja mutkikas historia, tarinoita täynnä ja se näkyy joka puolella kaupungissa. Mietimme jo pari vuotta sitten paluuta Budapestiin, mutta silloin meininki oli aika levotonta ja päätimme odottaa, että vähän rauhoittuu.

      Delete
  6. Budapest kohteena kiinnostaa, talvella kylpeminen tuolla olisi ihanaa. Ja tallustelu ja vanhojen rakennusten ihastelu.

    ReplyDelete
  7. Budabest on kyllä ollut tapetilla jo kymmenkunta vuotta ainakin, mutta vielä ei ole tullut lähdettyä sinne. Nytkin oli keväälle kohteeksi mietitty, mutta ei saatu aikaiseksi varattua lentoja silloin, kun olisi vielä edullisesti saanut. Nämä vinkit totta tosiaan ovat todella hyvät syyt lähteä Budapestiin ja eiköhän sinne vielä tässä piakkoin päädytä. Täytyypä tsekata taas lentoja, hyvä muistutus oli tämä postaus :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo kannattaa tsekkailla, lennot+hotelli—paketteja löytyy aina välillä tosi edullisesti😊

      Delete