Appelsiinilehtojen katveessa Kreetalla

Tuoreista appelsiineista puristettua mehua, puskista tipahtelevia passionhedelmiä ja huumaavaa salvian tuoksua. Melkein jätin kirjoittamatta Kreetasta ja ystävieni kanssa siellä viettämästäni pitkästä viikonlopusta. Halusin ehkä pitää salassa ja omanani saarelta löytämämme palasen paratiisia, Villa Citrean

Viisi naista, neljä päivää. Päätavoitteena syyskuisella lomallamme oli nauttia auringosta ja toistemme seurasta, kruisailla vuokra-autolla ja nauttia vähän vielä lisää auringosta. Vuokraamamme villa sijaitsi appelsiinilehtojen ympäröimänä 30 kilometria Haniasta sisämaahan. Ja mikä villa se olikaan!









Villaa ympäröivien appelsiinilehtojen ja puutarhojen antimet olivat huikeat. Aamiaispöytään katoimme joka aamu tuoreista appelsiineista puristettua mehua ja maahan tippuneita passionhedelmiä kreikkalaisen jogurtin kera. Talon takana kasvoi kaikki mahdolliset yrtit ja äkkäsin muutaman chilipuskan ja graattiomenapuunkin. Isäntä jätti meille myös omaa oliiviöljyä ja viiniään. Olen edelleen ihan äimänä kaikista Kreetan antimista!

Villan vieressä sijaitsevan pikkukylän asukkaat ottivat meidät avosylin vastaan ja "Finladéza!"-huudahdukset seuravasivat meitä aina kylässä käydessämme. Taisimme olla paikan ainoat turistit ja kylän kaksi pientä minikauppaa pysyivät ruokaostoksillamme pystyssä varmaan aika monta päivää. Suurin osa ajastamme kului pitkien brunssien ja altaalla lekottelun merkeissä. Kokkasimme yhdessä ruokaa, vierailimme paikallisella viinitilalla viiniä maistelemassa ja kävimme rannalla. Täydellinen viikonloppu ystävien seurassa, en muuttaisi mitään.

15 comments

  1. Me otimme muutama vuosi sitten äkkilähdön Haniaan, siis pelkät lennot. Olimme ensin hieman epäileväisiä ideasta, sillä kummankin kokemukset Kreetasta ja etenkin Haniasta olivat hieman turismin väärällä tavalla värittämiä. Vuokrasimme kuitenkin auton ja kiertelimme Kreetaa omaan tahtiin - lähinnä juuri pienempiä kyliä. Siitä tuli yksi parhaimpia lomiamme ikinä. Ihana tunnelma, ihana ruoka, ihana paikka <3

    ReplyDelete
  2. Tämä reissu oli mulle ensimmäinen Kreikassa ja Kreetalla ja juurikin ruoka, tunnelma ja paikalliset ihmiset vakuuttivat niin, että halu on kova palata! Sisämaan maisemiin etenkin, pienet kylät olivat sympaattisia ja innostun muutenkin enemmän omassa rauhassa altaan reunalla lekottelusta kuin yleisestä rantameiningistä.

    ReplyDelete
  3. Kreetan saari on niin ihana! <3 Aivan mahtava piilopaikka teillä ollut, lähtisin tuonne milloin tahansa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä lähtisin kans koska tahansa uusiksi, ei vain vielä ole osunut kohdalle halpalentoja Hanialle :)

      Delete
  4. Viikonloppu ystävien kanssa tuollaisessa paikassa kuulostaa ihanalta! Tai no, kyllä mä oman perheenkin kanssa varmaan viihtyisin. Toimiko siellä netti ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Netti toimi moitteetta, tosin ei ehkä ihan altaan reunalle ylettänyt signaali ;D

      Delete
  5. Ihanan paikan olette löytäneet. Näyttää kieltämättä ihan eriltä kuin omat muistoni Kreetalta. Ne tosin ovat lapsuuden perhelomalta, melkein 20 vuoden takaa. Taitaa olla aika palata pian ja tutkia sisämaan rauhallisia pikkukyliäkin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti, sisämaassa vaikuttaa olevan ihan eri meininki kuin rantakylissä :)

      Delete
  6. Onpas ihastuttava paikka! <3 Juuri tuollaisen reissun minäkin haluaisin tehdä omien ystävieni kanssa, joita niin harmillisen harvoin näkee. Tai perheen kanssa. Ihan unelmaa, että voi hedelmiä poimia pihalta vaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Me myös näemme koko ystäväporukan kanssa ehkä pari kertaa vuodessa, reissuun lähtö on hyvä tapa saada kaikki sopimaan sama päivämäärä jo hyvissä ajoin

      Delete
  7. Kreeta on aivan mieletön saari. Kun olimme saarella, tuntui kuin olisi palannut kotiin! Tuo Villanne näyttää kyllä aivan hienolta tai siis ympäristö, missä se on.

    ReplyDelete
  8. Oh my gosh! Ihana paikka, kiitos, että jaoit sen sekä ottamasi kuvat - ne ovat upeita. Saatoin laittaa kirjoituksesi kirjanmerkkeihin, jotta ehkä jonain päivänä voisin pistäytyä samassa paikassa lomailemassa. Mistä muuten bongasitte kyseisen villan? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Villa osui Bookingissa kohdille, tosin kuvat eivät olleet edustavimmat ja tuo verkkosivu antaa paremman kuvan paikasta 😊

      Delete
  9. Olipas ihanaa palata mielessäni takaisin Kreetalle tän postauksen myötä. Me oltiin pari vuotta sitten elokuussa Haniassa ja etenkin ihastuttiin sen vanhaankaupunkiin. Me oltiin kolmen tähden huoneistohotellissa, joka oli kyllä tosi kiva ja kreikkalaisomisteinen, oli ihanasti kreikkalaista tyyliä; kirkkaansinistä, värikkäitä kukkia ja valkoista kalkkikiveä. Aivan upea tuo teidän villa!

    ReplyDelete