Buranossa ei erityisemmin ole mitään tekemistä, varsinkaan talvella kun moni paikka on vielä kiinni. Mutta kuljeksiminen täällä riittää tekemiseksi. Voi eksyä esimerkiksi sympaattiselle, paikallisen mammakerhon valtaamalle sivukujalle ja häipyä sieltä vähin äänin, jotteivat oikeat asukkaat saa enää yhtään syytä huokailla joka paikkaan tunkeville turisteille. Kuljeksimisen jälkeen voi myös istua lämmittelemässä semikämäisessä kahvilassa italialaisten pappojen keskellä ja juoda kaakaota, joka on enemmänkin kuin kuumaa suklaakiisseliä (tosi hyvää!).
Aikaa Buranossa voi kuluttaa myös hengailemalla kivisellä laiturilla nauttimassa auringosta, joka tuntuu jo niin niin keväiseltä ja lämmittävältä, samalla kuitenkin virtsatulehdusta peläten (kivi oli varsin kylmä istua). Ja lopuksi voi käydä koputtelemassa Venetsian ainoan viinitilan suljettuja ovia lounaan toivossa, vain tajutakseen paikan olevan talvikuukaudet suljettu (palaamme tänne vielä). Antoisa päivä Buranossa siis varsinaisesti tekemättä mitään.
Ja nyt seuraa massiivinen pläjäys Buranon väriterapiaa. Meitä matkaajia on turha yrittää kuvista löytää, sillä kamera oli tiukasti suunnattu kanaaleihin ja niitä reunustaviin värikkäisiin taloihin. M:stä taisi olla peräti yksi kuva kamerassa Buranon päiväretken jäljiltä. Mutta Burano nyt vaan on loputtoman inspiroiva!
No comments
Post a Comment