Viikko Menorcalla, mitä nähdä ja tehdä?


Mallorcan pikkusisko eli Menorca houkuttelee turisteja turkoosin kirkkailla poukamillaan ja rikkaalla luonnollaan. Suorat lennot Helsingistä veivät meidät toukokuussa tutustumaan saareen viikoksi.

Välimeren Baleaarisaariin (saariryhmään kuuluu myös Mallorca ja Ibiza) kuuluvalla Menorcalla  asuu 91 000 ihmistä. Suurin osa asuu saaren suurimmissa kaupungeissa Ciutadellassa sekä pääkaupungissa Mahónissa. Menorca on kuulunut vuodesta 1993 lähtien Unescon suojeltujen biosfäärialueiden joukkoon, joten luonto ja koskemattomat rannat ovat saaren suurimpia vetonauloja.

Toimivaksi todettu road trip -konsepti eli vuokra-auto ja pari majoitusta eri puolilla saarta toimi hyvin myös täällä. Vuokra-autolla on helppo huristella lähelle eri luontokohteita, kuten lukuisia piilotettuja rantapoukamia. Menorca on myös yllättävän tasainen saari, joten vuoristoteitä on turha pelätä (niitä ei ole) ja joka puolelle tuntuu ajelevan puolessa tunnissa.

Mitä sitten tehdä Menorcalla? Tässä meidän vinkit siihen, mitä saarella ehtii hyvin viikossa.

Patikoi saaren lukuisiin rantapoukamiin

Kohti Cala Macarellaa ja Macarelletaa
Tässäkö Menorcan kaunein rantapoukama?
Cala Macarelleta
Veden väri Menorcalla on huikean turkoosi!
Cales Coves
Cala Mitjaneta - miniatyyrisin ranta ehkä ikinä
Platja Es Grau - ranta saaren ainoassa luonnonpuistossa
Kyllä Menorcalta niitä helposti saavutettavia rantoja löytyy! Cala Santandria

Menorcalla on enemmän rantoja kuin Mallorcalla ja Ibizalla yhteensä, monet niistä vaikeasti saavutettavia ja lähes luonnontilassa. Matka rannoille on aina osa seikkailua, sillä parhaimmat poukamat ovat järjestäen pienen patikoinnin päässä. Kannattaakin varautua vähintään puolen tunnin (useimmiten tunnin) kävelyyn, ennen kuin parkkipaikalta on saavuttanut lopullisen päämäärän. Monella rannalla ei myöskään ole mitään palveluita, joten ainakin vettä kannattaa pitää aina tarpeeksi mukana.

Kuulemamme mukaan kesällä suosituimmilla rannoilla riittää porukkaa, mutta toukokuussa jopa Cala De La Macarelleta oli varsin hiljainen. Kävimme myös Cales Covessa, Mitjanetalla ja Es Graussa, mutta Macarelleta oli ehkä se kaunein.

Jos patikointiin haluaa panostaa panostaa vähän enemmän, niin koko saaren ympäri kiertävä 185-kilometriä pitkä Cami de Cavalls on suosittu reitti ja useammat yritykset järjestävät majoitusta + kuljetuspalveluita etappien välillä. Tämä historiallinen reitti on alunperin ollut hevosilla kulkevien sotilaiden partiointiin käyttämä polku. Jos koko reitti ei kiinnosta, niin Cami de Cavallsilta on helppo poimia myös yksittäisiä etappeja päiväpatikointien kohteeksi.

Ihaile auringonnousua ja -laskua joillakin saaren majakoista

Far De Cavalleria - the North's Northernmost Point
Tramuntana eli pohjoistuuli oli raju, mutta illan valo ah niin kaunis
H-hetki lähenee
Aurinko painuu mereen

Aurinko nousee ensimmäisenä Espanjassa juuri Menorcalla. Nyt täytyy myöntää, että auringonnousun aikaa emme päässeet minään aamuna ylös, koska lomalla myös uni maistuu. Mutta auringonlaskuja todistimme lähes joka ilta. 

Saaren länsi- ja pohjoisosien majakat ovat parhaita paikkoja auringolaskun bongaukseen. Meidän suositus menee Far De Cavallerialle, joka on Baleaarien "north's northernmost point". Ympäröivillä vesillä ehti kuulemma vuosien aikana haaksirikkoutua yli 700 laivaa ennen kuin majakka viimein rakennettiin 1857. Pohjoinen tuuli oli täällä sen verran hurja, että en ihmettele uponneiden laivojen määrää yhtään.

Vietä iltaa rantabaareissa

Menorcalta löytyy useita mukavia rantabaareja, joissa istuu mielellään iltaa. Auringonlaskuja ihaillen tietenkin.

Cova d'en Xoroi - "Drink Bar Worthy of a Bond Villain"

Kyllä minä drinkkini täällä mielelläni nautin
Tasanteita yhdistää kalliossa olevat luolat

Kuuluisin rantabaari on se pelkäksi "cliff bariksi" tituleerattu Cova d'en Xoroi, suoraan kallioseinään louhittu yökerho, joka kuulemma on saanut nimensä haaksirikkonsa jälkeen luolissa asuneen turkkilaisen merirosvon (Xoroi) mukaan. Nykyisin baari/yökerhokompleksi on Menorcan suosituimpia nähtävyyksiä. Turistikausina Cova d'en Xoroihin kannattaa varata etukäteen sisäänpääsylippu. Lipun hintaan kuuluu yksi valinnainen juoma listalta.

Täytyy myöntää, että olihan ne näkymät ja fiilis paikassa ihan huikeat, varsinkin kun saaren tunnettu pohjoistuuli ei tänne asti yltänyt.

Hola Ola Mediterranean Beach - surffibaari letkeällä meiningillä

Welcome to Hola Ola
Island reggaeta ja piña colada mojitoja
Taas yksi auringonlasku todistettu

Jos tykkää rennomman meiningin rantabaareista, niin surffibaari Hola Olalle lähtee meiltä vahva suositus. Viihdyttiin täällä peräti pari iltaa istumassa, sillä hurmaannuimme totaalisesti letkeästä ilmapiiristä, taustalla soivasta island reggaesta ja yksinkertaisesta menusta. Tilatkaa muuten Piña colada mojito, jos Hola Olassa vierailette - ette varmasti pety.

Kiertele Mahónissa ja Ciutadellassa

Ciutadellan kaduilla

Värikkäät vihanneskojut lämmittää aina sydäntä, niin Ciutadellassakin
Toukokuuta juhlistavat kukkaisjuhlat menossa Maossa

Korkeuserot Maossa tulivat yllätyksenä

Risteilyllä Maossa

Maossa on yksi maailman suurimmista luonnonsatamista

Menorcan isoimmat kaupungit ovat Ciutadella ja Mahón (katalaaniksi Mao). Ciutadella sijaitsee saaren länsikärjessä ja on aikoinaan ollut saaren pääkaupunki, kunnes britit saapuivat ja pääkaupungiksi vaihtui itäkärjessä sijaitseva Mahón. Etukäteen Ciutadellaa hehkutettiin monessa paikassa näistä kahdesta kaupungista viehättävämmäksi, onhan se arkkitehtuuriltaan enemmän espanjalais- ja arabivaikutteinen kuin tylsän brittiläiseksikin moitittu Mahón.

Meille näistä kahdesta kaupungista voiton vei kuitenkin Mahón. Kaupunki yllätti korkeuseroillaan ja kauniilla satama-alueellaan. Kaupungilla on myös harvinaisen värikäs historia, sillä yhtenä maailman isoimmista luonnonsatamista kaupungilla on ollut monta ottajaa. Mahón on vallannut jokainen merimahti vuorollaan ja satama-alueen saari täplittävät edelleen useat historialliset sotilastukikohdat.

Ihastele pittoreskeja pikkukyliä

Fornellsin kylä Menorcan pohjoisosissa

Isabella Beach Club Platges de Fornellsissa

Valkoisena hohtava Binibeca Vell

Feikki vai ei?

Binibeca Vell jakaa mielipiteitä, mutta hurmaa silti

Menorcalla on useita pieniä viehättäviä kyliä -kuten Cala Morell, Fornells- joissa kannattaa pistäytyä. Ylivoimaisesti kiinnostavin on kuitenkin Menorcan Santorini eli pikkuruinen Binibeca Vell saaren kaakkoisosassa.

Binibeca Vell jakaa mielipiteitä, sillä tämä vanhalta kalastajakylältä näyttävä kylä on oikeasti 60- ja 70-luvuilla turisteja houkuttelemaan rakennettu näköisversio. Feikki tai ei, kukaan ei voi kuitenkaan kieltää valkoisella rapattujen labyrinttikujien vetovoimaa ja viehätystä. Sokkeloiset kujat on kierretty varttitunnissa, mutta niiden huulille nostattama hymy pysyy pitkään.

No comments

Post a Comment