Päiväpatikoimassa Dolomiiteilla

Aika kaivaa historian kätköistä vuoden 2019 syksyinen reissu vakiokohteeksi nousseille ja suurta rakkautta meissä herättäville Dolomiiteille. Matka jäi aikoinaan dokumentoimatta blogiin, koska kuvien osalta sattui sellainen vahinko, että toinen muistikortti tuli vahingossa tyhjättyä ennen kuvien siirtoa koneelle ja tämä aiheutti sellaisen v***ksen, että inspiraatio bloggaamiseen katosi kokonaan. Puhelimen kuvien varassa siis enimmäkseen mennään.

Itse matka oli rentouttavin ehkä koskaan tekemämme. Noudatimme takuuvarmaksi havaitsemaamme reseptiä: päiväpatikointia ja siinä sivussa huikeissa maisemissa ajelua, patikoinnin jälkeen hotellin spa, puolihoitoon kuuluva illallinen ja nukkumaan klo 21.00. Toimii aina. 

Lensimme Müncheniin, josta on helppo saada edullinen vuokra-auto. Münchenistä sitten nokka kohti Selva Di Val Gardenaa, josta löysimme hinta-laatusuhteeltaan ihan huipun majoituksen, Mountain Design Hotel Eden Selvan. Paluumatkalle ehdimme vielä pysähtyä Saksan korkeimman vuoren Zugspitzen juurella. Neljän yön tehopakkaus, pikainen getaway arjesta!

PÄIVÄ 1: Val Gardena / Sassolungo

Val Gardenan laakso oli aiemmilla reissuilla lähinnä ajettu läpi, joten seutuun oli luonnollisesti tutustuttava paremmin. Aiempina vuosina olimme ehtineet tutustua Alpe Di Siusin ylätasangon eteläpuoleen joka karttojen mukaan jatkuu tänne Gardenan pohjoispuolelle Sassolungon vuoriketjun juurelle. Aivan hotellimme nurkan takaa lähti Ciampinoin hiihtohissit, jotka vievät tälle ylätasangolle. Näillä valtavilla tasangoilla kiemurtelee kaiken mittaisia ja vaikeustason vaellusreittejä joten se olisi mitä paras tapa viettää ensimmäinen päivä UNESCOn maailmanperintökohteessa. Näitä hiihtohissejä kannattaa käyttää hyväkseen, yleensä ne kulkevat ainakin lokakuun alkuun saakka. 

Hissin jätettyä meidät Ciampionin ”asemalle” 2280m korkeuteen otimme suunnaksi Rifugio Emilio Comicin ja reitin, joka seurailisi Sassolungon juuria. Saimme nimittäin hotelliltamme aiemmin tietää, että Comicin majalta pääsisi näppärästi takaisin hotellimme kylään julkisilla vuoristobusseilla. Näin ei tarvtisisi kävellä koko reittiä takaisin samaa matkaa vaan pääsisimme ajoissa takaisin hotellin kylpylään ja illalliselle. Tämä puoli Val Gardenaa oli ihan yhtä kaunista kuin muutkin Dolomiittien laaksot ja ylätasangot - näillä vuorilla ja maisemilla ei oikeastaan pysty tekemään huonoja valintoja.

PÄIVÄ 2: Tre Cime di Lavaredo

Tre Cimen alue kuuluu jokaisen must-listalle kun Dolomiiteilla kuljetaan. Ehdimme käydä Tre Cimellä vuonna 2017 kun kävimme Dolomiiteilla ensimmäistä kertaa. Silloin tosin toisen matkailijan polvi oli sellaisessa kunnossa, että vain toinen meistä pääsi ihastelemaan Tre Cimen upeaa aluetta. Niinpä olimme jo aiemmin päättäneet, että tällä reissulla palaisimme tänne ja viettäisimme päivän näiden kolmen terävän huipun ympärillä. 

Lähdimme aamiaisen jälkeen ajamaan parin tunnin matkaa hotellilta Tre Cimelle. Dolomiiteilla automatkat järjestäen kestävät aikaa vaikka linnun tietä vain muutama hassu kilometri. Kun siirtyy laaksosta toiseen täytyy joko kiertää pidemmän kautta tasaisempia teitä tai lähteä nousemaan (ja laskemaan) vuoristoylityksien serpentiiniteitä. Tälle aamulle valitsimme tietoisesti jälkimmäisen vaihtoehdon eli lähdimme ylittämään Passo Gardenaa eli ”Gardenan ylitystä”. Maisemareitit ovat aina valintamme mikäli saa valita. 

Emme pettyneet itse ajomatkaan nytkään: aamun usva leijaili vielä paksuna ja kosteana korkealla vuorilla. Tällaisia maisemia on erityisen vaikea saada kuvattua kameralla - ne tulee kokea omin silmin ja samalla haistaa vuoristoilman kirpeyttä. Saavuttuamme Tre Cime Lavaredon tukikohtaan eli Rifugio Auronzoon pakkasimme laukut täyteen vettä, levitimme aurinkorasvat ja lähdimme kävelemään kohti Rifugio Locatellia. Syyskuinen aurinko voi paahtaa vuoristossa vielä vahvasti ja Tre Cimen reitillä liikutaan n. 2400-2500 metrin korkeudessa, joten runsas vesivarasto ja lippis on hyvä muistaa ottaa mukaan lämpimien vaatteiden lisäksi. 

Reitti Tre Cimen ympäri ei ole järisyttävän pitkä (n. 10km), mutta halusimme viettää paikalla useamman tunnin eikä kiirehtiä turhaan. Reitti on mukava siinä mielessä, että sen varrella ja perillä on poikkeuksellisen hyvä tarjoilu (vuoristomajat tarjoilevat niin juotavaa kuin syötävää). Reitiltä pystyy helposti myös poiketa tekemään pieniä kierroksia pois ruuhkaisilta osuuksilta. Tre Cimeä käy nimittäin katsomassa niin valtavat massat, että välillä saattaa luonto ja sen rauhallisuus tuntua hyvinkin kaukaiselta kun eteen pamahtaa pari bussilastillista farkkuihin ja flipflopseihin pukeutuneita kävijöitä. Onneksi silti iso osa näistä massoista käyvät vain kääntymässä ensimmäisen parin kilometrin päässä ja lähtevät sieltä takaisin parkkipaikalle. 

Viime vierailullamme polvivaivainen osapuoli jäi odottamaan Auronzon majapaikkaan kun toinen meistä melko kovalla tempolla juoksi läpi 10km reitin. Nyt oli hyvin aikaa pysähdellä, tehdä sivuretkiä ja nauttia maisemista.

PÄIVÄ 3: Val di Funes ja Alpe di Siusi

Kolmannen päivän kohteeksi valitsimme pienen tutkailun jälkeen Puez-Geislerin luonnonpuiston ja siellä kulkevan Adolf Munkel Weg -patikointireitin. Edellispäivän paahteisen vuoristoreitin jälkeen tämän päiväinen reitti lupaili paljon metsäisiä osuuksia kohtuullisella 1700 - 2000m korkeuksissa. Auto jätettiin Zanser Almin parkkipaikalle (1685m korkeudella). Täältä otimme kohteeksi Geisler Almin (2000m korkeudella), johon kierrettiin kauniita metsäisiä reittejä. Matkaa kertyi n. 10km ja nousua riittää jonkin verran varsinkin Geislerille noustessa. Perillä Geislerillä odotti kaunis vuoristomaja joka tarjoili tarvittavaa lounasta ja virvoketta. Yhteensä liikkeessä oltiin varmasti n 6h levähdys- ja lounastaukoineen. Reitti oli piristyttävän ”erilainen” metsäosuuksineen.

Takaisin hotellille ajellessamme kiersimme vielä Alpe di Siusin kautta, toiveena nähdä ilta-auringon valaisemat kumpuilevat tasankomaisemat. Tie Compatscheen ja Alpe di Siusille oli ainakin 2019 päivällä 9-17 suljettu, mutta sen jälkeen pääsi ylös ajelemaan omallakin autolla. Ilmeisesti bussit lakkaavat kulkemasta aika aikaisessa vaiheessa, sillä kuskasimme ympäriinsä ainakin muutamaa illan tulon yllättämää patikoijaa, jotka olivat missanneet viimeiset bussivuorot.

PÄIVÄ 4: Saksa / Eibsee

Olimme varanneet viimeisen yön majoituksen Saksan puolelle (auto- ja paluulento joka tapauksessa Münchenistä, joten tämä osui sopivasti paluumatkalle) Saksan korkeimman vuoren eli Zugspitzen juurella sijaitsevalle Eibsee-järven lähelle. Päästyämme perille kohteeseen ehdimme viettää useammankin tunnin kierrellen Eibseen upeaa ympäristöä. 

Pilvet peittivät osittain vuorenhuiput iltapäivän aikana, mutta taivas selkeni ja saimme kokea aivan satumaisen ilta-auringon järven rannalla. Zugspitzen ja sen sisarvuoret kylpivät pehmessä iltavalossa ja tyyni Eibseen pinta heijasteli kokonaisuutta upealla tavalla. Kolmen päivän patikoinnin, kylpemisen ja italialaisten illallisten jälkeen oli ihan hyvä vain istua järven rannalla ja tuijotella luonnon kauneutta.