Goodbye Auckland

Huomenna on aika jatkaa matkaa ja sanomme hyvästi Aucklandille. Hieno kaupunki ja varsinkin "paikallinen Suomenlinna" eli Waiheke oli upea mesta. Juoksin aikaisin tänään maratonin josta valitettavasti ei ole paljoa hyvää kerrottavaa.


Maratonista voisi tiivistetysti oikeastaan sanoa sen, että puutteellinen valmistautuminen liian rohkean taktiikan kera koitui kohtaloksi. Puolikkaan jälkeen totesin roikkuneeni liiankin hyvin 4h ryhmän mukana joten päätin kiristää tahtia ja vedin seuraavan kympin 3:45 aika kiiluen silmissä. Paha moka. Tämän uhkarohkean vedon lisäksi viimeisen parin viikon viimeistelyt pilannut flunssa ja yleinen jetlag toivat mukanaan tähän mennessä itselleni täysin vieraat ilmiöt: pohkeet kiemuralle vetäneitä kramppeja ja lopulta juoksun keskeyttäneen helvetillisen vasemman etureiden/polven kivun. 30km jälkeen kaikki oli vielä hanskassa mutta 35km kohdalla pyyhe oli heitettävä kehään ja keskeytin suoritukseni. Kävelin viimeiset 7km maaliin rupatellen ja kannustaen kanssajuoksijoita ja loppuajaksi taidettiin kirjata 4:32. Ei voi mitään. Niin lamaannuttava oli kipu. Tästä opitaan.

Maratonin lähtöalueella epäinhimillisen aikaisin.
Maratonin jälkeen hengasimme kauniin päivän kunniaksi puistossa ja AirBnB-asuntomme lähellä sijaitsevassa Viaductin alueella.
Markin kämpälle on annettava kiitosta: hyvän sijainnin ja näkymien lisäksi taloyhtiö tarjosi upea spa-osaston asukeille. Miksei Suomessa panosteta mukavuuteen näin?

Otimme viimeisen illan päätteeksi klassisen selfien AirBnB-isäntämme ja tämän siskon kanssa. Hyvät tyypit ja loistava asumismuoto! Huomenna matka jatkuu Rotoruaan.


No comments

Post a Comment