Jäätävissä maisemissa

Länsirannikolla oli ajatuksena tehdä melontaretki Franz Josefin Mapourikan ja Okariton järvi- ja laguunimaisemiin, mutta ennustetut ukkossateet ja raekuurot estivät suunnitelmamme. Franz Josef jäätikköalueineen onkin näyttäytynyt meille todellisena luonnonmahtina, enkä osaa sitä muunlaisena kuvitellakaan. Vuorilla leijuva usva ja sateen tuoma dramaattinen harmaus ovat täydellinen tausta lumihuippuisille vuorille ja jäätikölle. Kaksi viimeistä päivää on pitänyt sisällään varsinaisia jäätikköseikkailuja: kävimme tutustumassa jylhiin länsirannikon jäätiköihin Franz Josef sekä about 25km etelämpänä sijaitsevaan Foxin jäätikköön. Kumpikin ovat erittäin uniikkeja, sillä niille kuljetaan sademetsän halki. Kahden niin täysin erilaisen ympäristön lähekkäisyys on hassua ja vaikuttavaa.

FRANZ JOSEF GLACIER

Franz Josefin ympäristöön kannattaa tutustua kävelyretkillä. Jäätikön nimeä kantavalta parkkipaikalta lähtee monta eripituista ja -tasoista reittiä, joista suosituin vie ihan jäätikön alkuun. Mahtavaa maastoa! Ja mikä parasta, ne ovat kaikki ilmaisia. Itse jäätikölle pääsee vain ohjattujen retkien puitteissa, mutta jäätikön louhiman laakson pääsee ylittämään ihan ilmaiseksi. Tie päättyy kuitenkin jäätikön juurelle. Vaikuttava maisema yhtälailla, ja kuvat eivät tee sille oikeutta alkuunkaan. Kirkkaansininen jäätiköltä lähtevä vesi muodostaa pieniä vesiputouksia kallioiden jyrkänteiltä sekä suurempia puroja ja jokia halki koko laakson. Tiheän vihreä kasvillisuus ja tummanpuhuva kallio nousee korkealle ympärille muodostaen niin jylhän maiseman, että sitä katsellessa tuntee itsensä hyvin pieneksi. Samalla saattaa nähdä ihmisapinan typeryyden ihan konkreettisesti: jäätikkö on vain viime vuosikymmenen aikana vetäytynyt valtavan etäisyyden sen muodostamasta laaksosta ylös vuorille. Upea maisema ja kokemus, jota voi suositella kaikille!

FOX GLACIER

Länsirannikkoa jatkaessa etelään vastaan tulee Foxin jäätikkö. Se tarjoaa samantapaisen mahdollisuuden kävellä sen muodostaman laakson halki jäätikön juurelle asti. Kävelyreitti Foxin jäätikölle oli huomattavasti raskaampi Franz Josefiin verrattuna. Matka taittuu kivistä laakson reunaa ja jyrkkiä ylä- ja alamäkiä riittää. Etenkin jäätikön reunaan noustaessa jaloissa hiki nousee otsaan. Maisemat ovat silti jylhän hienot, mutta vaikka Foxin jäätikköä pääsee huomattavasti paljon lähempää katsomaan niin Franz Josefin ympäristö vie komeudessaan voiton. Visiitin arvoisia silti kumpikin.
Nyt ollaan siirrytty lämpimämpiin järvimaisemiin Otagon alueelle, siitä lisää myöhemmin.

No comments

Post a Comment